Kuvaus nähtävyydestä
D'Orsay -museota ei olisi lainkaan, jos se ei olisi Ranskan presidentin Georges Pompidoun viisautta.
Vuonna 1898 Seine-joella, vallankumouksen tuhoaman tilintarkastustuomioistuimen paikalla, ilmestyi Pariisin-Orleansin rautatieyhtiön maailman ensimmäinen sähköistetty asema. Arkkitehti Victor Laloux oli täysin tietoinen vastuustaan: rakennus rakennettiin aivan Pariisin keskustassa Tuileriesiä vastapäätä. Asema, jossa on 16 laituria, hotelli ja ravintolat, on loistava. Rannan julkisivu on koristeltu kivipelillä. Sisällä kaikki metallirakenteet on piilotettu valkoisella marmorilla. Kaksi sivupaviljonkia on koristeltu valtavalla kellolla.
Asema rakennettiin vuoden 1900 kansainvälistä näyttelyä varten, mutta sen käyttöikä osoittautui lyhyeksi: vuoteen 1939 mennessä junat eivät enää kulkeneet täältä.
Vuonna 1971 rakennus päätettiin purkaa. Tätä vastusti presidentti Georges Pompidou, taiteen tuntija, kirjallisuuskriitikko ja kirjallisuuden opettaja. Hänen asetuksellaan rakennus julistettiin muistomerkiksi. Presidentti Giscard d'Estaingin aikana aseman jälleenrakentaminen alkoi. Vuonna 1986 täällä avattiin museo.
Sen teema määriteltiin seuraavasti: 1800- ja 1900 -luvun jälkipuoliskon taideteollisuusmuseo. Siten d'Orsay täyttää kronologisen aukon Louvren kokoelmien ja Georges Pompidou -keskuksen nykytaiteen museon välillä.
D'Orsayn sydän on upea kokoelma impressionistisia maalauksia. Täällä on esillä impressionismin edeltäjä, Edouard Manetin vangitseva "Olympia", joka kerralla aiheutti hirvittävän skandaalin. Näyttelyssä on esillä sellaisten mestareiden maalauksia kuin Van Gogh, Gauguin, Degas, Corot, Courbet, Pizarro, Renoir, Signac, Toulouse-Lautrec, Ingres. Heidän teoksensa ovat esillä ylemmässä, kolmannessa kerroksessa, missä kävijät kiirehtivät heti. Museon sisustus ja sen valtavat tilat tekevät vahvan vaikutelman.
D'Orsayn näyttely on järjestetty "ei taiteellisten arvojen hierarkian" periaatteen mukaisesti: suurten teosten vieressä on esillä vähän tunnettujen taiteilijoiden maalauksia. Museo on myös valmis järjestämään väliaikaisia näyttelyitä. Esimerkiksi näyttely "The Last Portrait" mahdollisti upeiden taiteilijoiden - Beethovenin, Wagnerin, Edith Piafin, Mahlerin - kuoleman naamioiden näkemisen.