Kuvaus nähtävyydestä
Primorskin kaupungissa Leningradin alueella on luterilaisen Pyhän Marian Magdaleenan kirkon rakennus, jonka J. Stenbeck pystytti pohjoiseen jugendtyyliin.
Kirkon historia alkaa Koiviston seurakunnasta, jossa Suokansaaren saarelle pystytettiin 1200 -luvulla pieni temppeli. Myöhemmin kirkko pystytettiin Katerlahden lahdelle (Kirkkoniemen niemi). 1900 -luvun alussa Koivistossa oli puusta leikattu kirkko (viides peräkkäin). Sen rakennus oli hyvin pieni, ja kaikki halukkaat eivät voineet osallistua juhlallisiin jumalanpalveluksiin kirkossa. Vuonna 1911 temppeli siirrettiin Koivistosta Viipuriin, missä se sai nimen Talikkalankirkko. Josef Stenbeck aloitti projektin valmistelun vuonna 1900. Piirustukset ja laskelmat valmistuivat vuoteen 1901. Rakentaminen alkoi vuonna 1902. Uuden kirkon rakennus on suunniteltu 1800 henkilölle. Kirkon avajaiset järjestettiin joulukuussa 1904. Vuonna 1905 keisari Nikolai II vieraili näissä paikoissa ja vieraili uudessa kirkossa, joka kirjattiin hänen henkilökohtaiseen päiväkirjaansa. Tsaari esitti seurakunnalle 22 500 markkaa. Näillä rahoilla rakennettiin 31 rekisterin omaava elin.
Kirkon keskeinen paikka annettiin vuonna 1785 tehdylle aluksen veistokselle, jonka uusi seurakunta perii vanhasta. Kirkon koristelu oli seinäfresko, jonka maalasi arkkitehti Stenbeck Anna. Myöhemmin seurakunta sai kultaisia astioita ja astioita lahjaksi Ruotsin kruunulta.
Vuonna 1928 lasimaalari Lennart Segerstrole täydensi kirkon sisustusta täydentämällä kauniin lasimaalauksen yhdessä länsimaisen julkisivun ikkunasta. Tämä lasimaalaus oli Suomen suurin ja kooltaan 46 neliömetriä. metriä. Temppelin eteläiselle julkisivulle Lauri Välkke asensi lasimaalauksen, joka oli omistettu pyhille Pietarille ja Paavalille. Monet yksityiskohdat koristeesta ovat taiteilijoita helsinkiläisestä Salomon Vuorista. Kirkon salissa oli veistettyjä tammipenkkejä, ja sitä valaisi kymmenen kristallikruunua, joista viisi on nyt Suomessa.
Kirkon ulkoseinät on vuorattu paikallisella punaisella graniitilla, kun taas sisäseinät on viimeistelty tiilillä. Katto on valmistettu erikoiskäsitellystä metallilevystä. Suunnitelmassa rakennus on ristin muotoinen.
Venäjän ja Suomen sodan aikana 1939-1940. kirkon rakennus ei vahingoittunut. Sen jälkeen kun Neuvostoliiton joukot ottivat Koiviston haltuunsa, talossa oli talli ja kulttuuritalo. Toisen maailmansodan aikana kirkko vaurioitui vakavasti - katto lävisti rakennuksen sisällä räjähtäneen kuoren. Kun suomalaiset valloittivat Koiviston syksyllä 1941, kirkko korjattiin. Kolme vuotta myöhemmin, vuonna 1944, suomalaiset lähtivät kaupungista ja olivat jälleen Neuvostoliiton joukkojen miehittämiä. Kirkossa oli sairaala, evakuoidut majoitettiin, myöhemmin täällä oli merimiesklubi. Veistetyt tammipenkit kuljetettiin hiljattain avattuun elokuvateatteriin (nyt Alta -kauppa). Sitten kirkon rakennus suljettiin. Samaan aikaan urut katosivat jälkiä jättämättä.
Vuonna 1948 asukkaat kääntyivät piirin hallintoon pyytämällä kirkon siirtämistä kulttuuritalon alle. Pyyntö hyväksyttiin. Kirkon korjaustyöt ovat alkaneet. Roskat poistettiin, keskushalli jaettiin useaan huoneeseen, lasimaalaukset laitettiin tiilillä, ristit poistettiin.
Vuonna 1990 kirkon rakennuksessa avattiin baari ja disko, sitten siellä oli myymälä. Vuonna 1996 kirkossa toimi kotiseutumuseo. Vuonna 2004 museossa järjestettiin kirkon 100 -vuotisjuhlalle omistettu konferenssi, johon osallistuivat Venäjän ja Suomen historioitsijat, Inkerin luterilaisen kirkon piispa A. Kugappi. Vuosina 2006-2007 täällä järjestettiin musiikkifestivaaleja.
Tällä hetkellä kirkko on pahasti rappeutunut. Primorskin asukkaan S. Mikhalchenkon lahjoituksen ansiosta rakennuksen katto korjattiin ja hätäpalkit vaihdettiin. Kirkko kaipaa kuitenkin suuria korjauksia.
Kirkkoon liittyy useita legendoja. Paikalliset asukkaat uskovat, että urkuja ei viety ulos, vaan se oli piilotettu läheiseen metsään. Kirkon ristit olivat kultaa (itse asiassa ne olivat tammea). Toinen tarina liittyy pastori Toivo Kansasen tyttäreen, joka ei halunnut poistua talosta evakuoinnin aikana, ketjutti itsensä kirkon kellotorniin ja ampui takaisin etenevistä Baltian sotilaista viimeiseen suojelijaan.
